tiistai 19. elokuuta 2014

Google Classroom

Kirjauduin eilen GAfE-tililleni ja sen jälkeen osoitteeseen classroom.google.com.
Pääsin sisälle Classroomiin. Nyt se näkyy minun sovelluksissani alimmaisena.


Loin kokeeksi atk1 -ryhmäni oppilaille GAfE-tunnukset. Kokeilen käyttöä heidän kanssaan. Koska Milja on niin innokas niin loimme tunnukset koulumme kemisteille joita ei ole kovin montaa. Milja saanee opiskella Classroomin käytön ja opettaa muita :o)



Katsokaa video

Oppilaiden tunnuksien siirtoa odotellaan. Pidelkää kiinni hevosistanne.

lauantai 16. elokuuta 2014

atk1kurssin oppilaat testioppilaina

Loin tunnuksen oman ATK1 kurssini oppilaille. Kaikki oppilaathan saavat tunnukset lähiviikkoina, mutta haluan kokeilla heti opettamista Google Apps for Educationin (GAfE) avulla.
Ensimmäisillä tunneilla opiskelemme tekstinkäsittelyä ja tiedostojen jakamista. Kurssilaiset tuntuivat pääsevän jyvälle aika mukavasti. Minun itse oppia ajattelemaan uudella tavalla, se on vissiin oppimista. Ainakin tiedostojen jakaminen toimii helposti kun olen luonut ryhmälleni oman ryhmän GAfE:een.

tiistai 5. elokuuta 2014

syksyn 2014 alkuun pohdiskeltua

Muutamia ajatuksia syksyn alkua varten.

  • Perjantain VESOssa Mia Bergius opettaa meille kaikille GoogleApp for Educationin käyttöä. Toivottavasti kaikki opimme.
  • Loin kalenterin tietokoneluokan 207 macluokka varaamista varten. Jaoin sen muokkausoikeudet kaikille Hyllin käyttäjille. Jos tämä toimii niin voinemme luopua Fronterin varauskalentereista jos koemme sen tarpeelliseksi.
  • Jos minusta tulee 14 ryhmän ohjaaja niin luon  luokalleni omat tunnukset lukukauden alussa. Testaan heillä miten salasanojen jako yms. toimii. Testaan myös ATK1 kurssin oppilaitteni kanssa samaa asiaa.
  • Muistakaa, että jos luotte ryhmiä tai kalenteita yms, niin oppilaat kuuluvat koko organisaatioon. Miettikää mikäli haluatte että oppilaat näkevät kalenterinne ja onko heillä muokkausoikeus tms.
  • Jos tarvitset listan opettajien tai koko henkilökunnan sähköpostiosoitteista pilkuilla eroteltuna (voi käyttää kalenterien jakamisien tai ryhmien luonnin yhteydessä) niin minulta saa sellaisen.
  • Jaan lähipäivinä Googlen Drivessä tuotetun esityksen, joka avulla yritän selventää miten erilaiset verkkotunnukset ovat tarpeen Hyllin opettajille. Vasitenkin uusien opettajien kannattaisi katsoa esitys; eipä tuo tee haittaa vanhemillekaan.